maanantai 14. kesäkuuta 2010

Mustavalkomaanantai #27: Nelijalkainen ystävä


Tämän Hallakuvia -blogin päivitys on ollut ihan rappiolla opiskelukiireiden vuoksi. En ole kovinkaan paljoa ehtinyt ulos kuvaamaan. Kiireisen opiskeluviikonlopun ohella satuin kuitenkin juuri kuvaamaan nelijalkaisia ystäviä, ja nimenomaan mustavalkoisena (pilvisen sään valo ja kissan turkki mustavalkoisena toimivat kivasti yhteen!), joten tässäpä osallistumismerkintä Mustavalkomaanantain haasteeseen pitkästä aikaa.

Ei ole muuten helppoa kirjoittaa blogimerkintää kun nämä nelijalkaiset ystävät hyörivät sylissä kehräämässä ja leipomassa (ensin vaaleampi pikkukisu ja nyt kolmas joka ei kuvissa tällä kertaa näy) ja tietty siinä samalla näppikselläkin.. Tässä kuitenkin pari bonuskuvaa, jotka nekin olivat mielestäni valokuvauksellisesti mielenkiintoisia:

 

Lisää mustavalkoisia eläinkuvia löydät haasteen omilta sivuilta:

torstai 18. helmikuuta 2010

Valokuvatorstai 155: Lumi


Valokuvatorstain aiheena 155 on lumi. Meidän Pihalumella oli tänään aikamoinen ilme. Ehkä se tykkäsi pakkasauringosta? Lisää lumikuvia löydät täältä.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Urbaani Natura 2000 -alue.


Kissanpäivät haastoi meidät tällaiseen haasteeseen:

Säännöt: 1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.





Kuva on Ruissalosta. Se on otettu viime talvena, joten en nyt tarkalleen muista mistä päin sieltä. Kävimme Ruissalossa viimeksi viikko sitten ja silloin näin siellä kyltin "Urbaani Natura 2000 -alue". Tosiaankin.

Haastan seuraavat neljä: Zilga, Oh-show-tah hoi-ne-ne, Sirpa ja Kollo sekä Sanoja ja kuvia.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista # 7: Sää




Päivä oli kesän kuumin. Mustavalkoisesta kuvasta sitä onkin yllättävän vaikea nähdä!

Lisää mustavalkoisia sääkuvia löydät täältä:

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Watery Wednesday #69

 
Some frozen ducks from Finland.

This is my first Watery Wednesday challenge post. Yes, it's freezing cold here (it was -19 degrees celsius when that picture was taken on New Year's day), but the ducks still like to go for a swim. This shot was exceptionally taken by my fiancé, but I got his permission to publish the picture. If not otherwise mentioned, all pictures on this blog are taken by me.


By the way, Luolaleijona (my alias) means Cave Lion and Hallakuvia (the header of the blog) means Frost Pictures.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista # 6: Mustavalkoinen ja värillinen



I take my hat off, bow before the greatness
You're so much braver I give you credit for
Somehow the Grays create a harmony
And no color can add a flavor...
I've started to feel like...

-Kakko-

 

Lisää haastekuvia:


maanantai 4. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista 4: Profiili/siluetti




Sain uuden vuoden reissulla kuvatut kuvat koneelle vasta tänään, joten myöhästyin mustaa ja valkoista haasteesta #4. Laitan kuvan tänne joka tapauksessa, kun haaste mielessä sitä kuvailin :) Mallina komeilee kissamme Aslan.